torstai 19. syyskuuta 2013

Englantilainen luumupiirakka

Syksy ja ihanan täyteläinen luumupuu anoppilan omalla pihalla antoi kesän tuotoksensa syysiltojen iloksi. 

Punaposkiset luumupallerot

Päätin tehdä englantilaisen luumupiirakan seuraavanlaisella ohjeella: 


10 luumua

3 munaa

3,75 dl sokeria
200 g ranskankermaa
225 dl vehnäjauhoja 
1,5 tlvaniljasokeria puolen appelsiinin kuori ja mehu 
puolen sitruunan kuori ja mehu
päälle mantelilastuja


1. Halkaise luumut ja poista kivet. Raasta sitrushedelmien kuori ja purista puolikkaista mehu talteen.
2. Vaahdota munat ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi. Lisää sulatettu rasva vähitellen samalla sekoittaen. Lisää ranskankerma.
3. Lisää taikinaan kuoriraasteet. Halkaise vaniljatanko ja raaputa sen sisus mukaan. Lisää lopuksi jauhot erissä ja sekoita tasaiseksi.
4. Levitä taikina voideltuun irtopohjavuokaan. Painele luumut taikinan päälle leikkuupinta ylöspäin. Ripottele päälle mantelilastuja ja paista piirasta uunissa 175 asteessa noin 60 minuuttia. Anna jäähtyä, koristele tomusokerilla ja tarjoa.
Ja tällaisen näköistä siitä tuli, NAM!



Samaiselta pihalta löytyy myös päärynäpuu ja näistä herkuista tein päärynähilloa, jonka purkitin muutamaan purkkiin. Täytyy myöntää, että tää keissi ei ihan onnistunut. Käytin hillo/marmeladisokeria, mutta "hillo" ei vaan hyytynyt, tuli melko vetelää, mutta menee varmasti lettujen tms kanssa. 

Pikku päärynäiset

Lohkotut päärynät keitin pienessä määrässä vettä


Haljun värinen päärynä"hillo", maku oli kuitenkin hyvä!



Niin kuin huomaatte - Superdieettini on todella hyvällä mallilla. No treenannut oon! Kyllä tää tästä pikkuhiljaa, pienillä muutoksilla! 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti