Näytetään tekstit, joissa on tunniste superdieetti. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste superdieetti. Näytä kaikki tekstit

torstai 19. syyskuuta 2013

Englantilainen luumupiirakka

Syksy ja ihanan täyteläinen luumupuu anoppilan omalla pihalla antoi kesän tuotoksensa syysiltojen iloksi. 

Punaposkiset luumupallerot

Päätin tehdä englantilaisen luumupiirakan seuraavanlaisella ohjeella: 


10 luumua

3 munaa

3,75 dl sokeria
200 g ranskankermaa
225 dl vehnäjauhoja 
1,5 tlvaniljasokeria puolen appelsiinin kuori ja mehu 
puolen sitruunan kuori ja mehu
päälle mantelilastuja


1. Halkaise luumut ja poista kivet. Raasta sitrushedelmien kuori ja purista puolikkaista mehu talteen.
2. Vaahdota munat ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi. Lisää sulatettu rasva vähitellen samalla sekoittaen. Lisää ranskankerma.
3. Lisää taikinaan kuoriraasteet. Halkaise vaniljatanko ja raaputa sen sisus mukaan. Lisää lopuksi jauhot erissä ja sekoita tasaiseksi.
4. Levitä taikina voideltuun irtopohjavuokaan. Painele luumut taikinan päälle leikkuupinta ylöspäin. Ripottele päälle mantelilastuja ja paista piirasta uunissa 175 asteessa noin 60 minuuttia. Anna jäähtyä, koristele tomusokerilla ja tarjoa.
Ja tällaisen näköistä siitä tuli, NAM!



Samaiselta pihalta löytyy myös päärynäpuu ja näistä herkuista tein päärynähilloa, jonka purkitin muutamaan purkkiin. Täytyy myöntää, että tää keissi ei ihan onnistunut. Käytin hillo/marmeladisokeria, mutta "hillo" ei vaan hyytynyt, tuli melko vetelää, mutta menee varmasti lettujen tms kanssa. 

Pikku päärynäiset

Lohkotut päärynät keitin pienessä määrässä vettä


Haljun värinen päärynä"hillo", maku oli kuitenkin hyvä!



Niin kuin huomaatte - Superdieettini on todella hyvällä mallilla. No treenannut oon! Kyllä tää tästä pikkuhiljaa, pienillä muutoksilla! 

maanantai 9. syyskuuta 2013

Huono omatunto...

Aloitin 2.9. Fitfarmin Superdieetin ja sanotaanko, että aloitus oli vähintääkin raju shokki omalle kropalle, joka on tottunut isoihin annoksiin ja suuriin hiilarimääriin. Hiilarit ruokavaliossa on melko minimissä ja kaloreitakin syödään päivässä varmasti puolet vähemmän, mihin olen tottunut. 

Tää kaikki on hyvä juttu, mutta torstaina oma pää sanoi poks ja oli pakko syödä vähän enemmän hiilareita kuin olisi ollut sallittu....Viikonloppunakin tuli juhlittua, KÄÄK! No, viikon kokonaispudotus kuitenkin -1kg, joten oon tyytyväinen! Kilon viikkovauhti ois oikein kiva juttu laihdutuksessa!

JA mulla on ihan hirveä matkakuume, eikä näiden viime maaliskuun Dubain reissun matkakuvat auta yhtään asiaa. 

Altaalla makoilua

Meidän hotellin 21. kerroksesta...muutama maanjäristyskin tuli koettua, ei ollu kiva tuolla ylhäällä.

Pilvenpiirtäjien luvattu maa

maanantai 2. syyskuuta 2013

Lähtötilanne

Noniin, nyt on viimeinen viikonloppu mässäilty ja tänään alkoi Superdieetti. 


Tänään treeniohjelmassa ensin kuntosaalitreeni ja sen päälle 45min zumba, näillä mennään!